Biopankkien kansallinen katalogipalvelu
Biopankkien kansallinen katalogipalvelu julkaistaan 18.12.2019. Lue tiedote ja kutsu julkaisutilaisuuteen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos liittyy biopankkien verkostoon – merkittävä vahvistus suomalaiselle biopankkitoiminnalle
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) vahvistaa suomalaista biopankkiverkostoa ja liittyy jäseneksi suomalaiseen biopankkien osuuskuntaan FINBB:hen 4.11.2019 lähtien. THL:n liittyminen verkostoon on merkittävä kansallinen sysäys osuuskunnan tavoitteelle luoda Suomesta maailman kärkimaa biopankkitoiminnassa. Biopankkien osuuskuntaan ovat jo aiemmin liittyneet kaikki Suomen sairaalabiopankit. Lue tiedote kokonaisuudessaan THL:n sivuilta.
Tutkimuksen uudet mahdollisuudet Kuopion kampuksella
Tilaisuuden tarkoituksena on edistää tutkimuskapasiteettien ja tulevaisuuden näkemysten ymmärtämistä kliinisessä tutkimuksessa sekä RWE -tutkimuksessa. Tilaisuus on tarkoitettu henkilöille, jotka osallistuvat aktiivisesti tai aikovat osallistua tutkimushankkeisiin sekä henkilöt, jotka ovat mukana päätöksenteossa, suunnittelussa ja tutkimusresurssien kehittämisessä. Tilaisuuden toteuttavat yhteistyössä Kuopion yliopistollinen sairaala, Itä-Suomen yliopisto ja MSD. Paikka: Kuopio, KYS Auditoriorakennus, Luentosali Aika: 31.10.2019, klo 09:30 – […]
Päivä tutkimusapulaisena Itä-Suomen Biopankin IT:ssä
Itä-Suomen Biopankki tallettaa suostumuksen antaneiden henkilöiden näytteitä ja niihin liittyviä tietoja. Näytteitä luovutetaan terveyttä edistävään tutkimukseen sekä terveydenhuollossa ja sairaanhoidossa käytettävien tuotteiden ja palvelujen kehittämiseen. Kyseisistä näytteistä kerääntyy paljon tietoa, jota varastoidaan tietokantaan. Tällä tiedolla ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, jos siitä ei osata käsitellä ja ymmärtää, siksi Itä-Suomen biopankilla on tietoteknikot, eli IT. IT […]
Biopankki mukana tapahtumissa
Itä-Suomen Biopankki on mukana seuraavissa tapahtumissa. Tule tutustumaan ja keskustelemaan! Iloa & valoa, Kuopio 7.9.2019 Tutkijoiden yö, Joensuu 27.9.2019 Tutkijoiden yö, Kuopio 27.9.2019 Savonlinnan hyvinvointimessut, 28.9.2019 Kuopion hyvinvointimessut, 28.-29.9.2019
Päivä Itä-Suomen Biopankin laboratoriossa
On toukokoinen tiistaiaamu. Olen kävelemässä kohti Puijon Sairaalaa, toista KYSin päärakennuksista, kun vastaani kävelee Ulla, yksi uusimmista työntekijöistämme. Hän tervehtii minua hymyillen ja kertoo olevansa juuri lähdössä Joensuuhun. Ulla on kevään aikana kierrellytkin melko tiheään Pohjois-Savon maakunnissa sekä muualla Savossa ja Itä-Suomessa kertomassa biopankkimme toiminnasta. Saapuessani laboratorioomme kuulen nesteenkäsittelyrobottimme jo olevan täydessä toiminnassaan. Miia on […]
Itä-Suomen Biopankki jalkautuu Mikkeliin
Itä-Suomen Biopankin toiminta laajenee Kuopion seudulta nyt myös Mikkeliin ja Essoten alueelle. Tutkimushoitaja Ulla Miettinen on FinnGen-hankkeen myötä aloittanut biopankkisuostumusten keräämisen muun muassa Mikkelin keskussairaalan neurologian poliklinikalla, jossa kutsuttaville potilaille lähetetään biopankkisuostumus kutsukirjeen mukana. FinnGen-hankkeen päätavoitteena on sairausmekanismien parempi ymmärtäminen yhdistämällä genomi- ja terveystietoa. Itä-Suomen Biopankin alueella on kontaktoitu erityisesti neurologisten sairauksien hoitoyksiköitä. Sairaaloiden lisäksi […]
Duodecim-lehden biopankkiteemanumero on ilmestynyt
Tiesitkö, että Duodecim-lehti on vapaasti luettavissa verkossa? Uusi biopankkiteemanumero sisältää mm. seuraavat artikkelit: Suomalainen biopankki on potilaita varten Biopankki osana terveydenhuollon toimintaa – miksi se on myös potilaan perusoikeus FinnGen-tutkimuksen lupaukset Lisää biopankkiteemaisia artikkeleita löydät: Duodecim-Lehti 10/2019.
FINGENIOUS – portti suomalaiseen biopankkiaineistoon
Biopankkitutkimuksen tekeminen helpottuu ja nopeutuu. FINGENIOUS-palvelun avulla selviät yhdellä esiselvitys- ja luovutuspyynnöllä ja tavoitat kaikki kuusi suomalaista sairaalabiopankkia ja niiden aineistot. FINGENIOUS palvelee sekä akateemisia että yritysasiakkaita selvittämään biopankkinäytteiden ja niihin liittyvien tietojen saatavuutta. FINGENIOUS on Biopankkien Osuuskunta Suomen (FINBB) hallinnoima palvelu, jonka kautta tutkijan on mahdollista lähestyä halutessaan kaikkia sairaalabiopankkeja yhdellä hakemuksella. Mukana palvelussa […]
Potilaan päivä Kuopiossa
Potilaan päivässä keskustellaan OLKA-toiminnasta KYSillä, vapaaehtoistoiminnasta ja asiakkaan äänen kuulumisesta KYSin toiminnan kehittämisessä. Tule mukaan ja tapaa myös Itä-Suomen Biopankki, tapahtumaan on vapaa pääsy. Aika: 26.3.2019 klo 13-16 Paikka: Kuopion kaupungintalon juhlasali Ohjelma